Alihankinta ja muut tilaustyöt

Junkin tilaustyöt ovat asiakkaamme tilauksesta tuotettuja rakennus-, metalli-, puu-, ym. töitä, kuten esimerkiksi leikkimökki, erilaiset katokset (esim. roskiskatos), tuulimylly, tms. Vain mielikuvitus on rajana! Mittatilauksesta olemme valmistaneet mm. roskis- ja postilaatikkokatoksia, aitoja, kaiteita, invaluiskia, huonekalujen kunnostuksia, maalaustöitä, tekstiilitöitä ym.

Yrityksille teemme alihankintatöitä. Esimerkkinä alihankinnasta on työpaja Junkin yhteistyö Unicon kanssa. Voimme suorittaa esimerkiksi kokoonpanoa, pakkaamista, pussittamista tai vaikkapa tuottaa pieniä/ vähän suurempiakin osia eri valmistusprosessien vaiheissa. Myös muut hommat onnistuvat, joten punnitse työpajaamme vaihtoehtona yrityksenne yhteistyökumppaniksi ja kysy lisää!

Huom! Yksityisillä asiakkailla on mahdollisuus hakea kotitalousvähennystä tietyistä Junkin tekemistä töistä. Katso lisätietoja kotitalousvähennyksestä Verohallinnon sivuilta. Sieltä löytyy myös Verohallinnon jaottelu siitä, mitkä työt ovat oikeutettuja kotitalousvähennykseen.

 

Siirry tilaustöidemme aloitussivulle

Toimintamme pääpaino keskittyy siis seuraaviin teollisuuden aloihin: Puutyöt | Metallityöt | Tekstiilityöt

 

Viimeksi päivitetty 15.07.2016
 

Junkin ajankohtaisia tapahtumia

Ajankohtaisiin tapahtumiin/ linkkeihin/ etusivulle